Kestävästi kohti tulevaisuutta
Tulevaisuuteen kuuluu vastuullisuus ja vastuullisuuteen tulevaisuus. Tämä ajatus kiteytyi mieleeni luettuani Sitran kesäkuussa julkaistua raporttia Vastuullisuuden tulevaisuus ja Ylen viime tiistaina julkaistua Suomalaisten pelot ja haaveet 2022 -tutkimusta. Molemmat olivat mielenkiintoista luettavaa ja antoivat ajattelemisen aihetta.
Tulevaisuuteen kuuluvat tietenkin nuoret, jotka ovat tulevaisuuden päättäjiä, johtajia, työntekijöitä, äitejä, isiä. Ylen Suomalaisten pelot ja haaveet tutkimuksesta käy ilmi, että nuorista (15-29-vuotiaat) 51 prosenttia uskoo suoran toiminnan olevan äänestämistä tehokkaampi vaikutuskeino. Äänestämällä vaikuttamiseen usko on laskenut nuorten keskuudessa 11 prosenttiyksikköä joulukuuhun 2020 verrattuna ja vastaavasti suora vaikuttaminen nousut 10 prosenttiyksikköä.
En voinut olla huolestumatta meistä keski-ikäisistä, poliitikoista ja vaikuttajista. Olemmeko siis epäonnistuneet päätöksenteossa, esimerkkeinä ja viestinnässä, kun tutkimuksen suunta on tämänkaltainen? Keskitymmekö liikaa vain itseemme, omaan tekemiseemme ja kuvittelemme tietävämme parhaiten? Puolueetkin varmasti pohtivat, mikä on mennyt pieleen. Ainakin on syytä pohtia. Ettei nyt toivoa menetetä kokonaan, niin kyseisen tutkimuksen mukaan kuitenkin 74 prosenttia suomalaisista on tyytyväisiä siihen, miten demokratia toimii Suomessa.
Sitran Vastuullisuuden tulevaisuus -raportissa todetaan, että luottamus ei tänä päivänä synny vain siitä, että ollaan yhteiskuntakelpoisia ja tehdään asioita oikein, vaan että tehdään yhteiskunnan tulevaisuuden näkökulmasta oikeita ja kestäviä valintoja. Olemmeko tehneet oikeita ja kestäviä valintoja sen suhteen, että nuoret voivat luottaa ja uskoa demokratiaan, päätöksentekoon, opiskeluun ja työntekoon niin, että se tukee heitä ja kannustaa eteepäin?
Vastuullisuudessa on kyse luottamuksesta. Meidän pitää toimia niin, että nuoret voivat luottaa siihen, että teemme oikeita ja kestäviä valintoja, jolle heidän tulevaisuutensa rakentuu. Meidän pitää kuunnella nuoria ja myös kuulla heitä. Nuoret on otettava mukaan erilaisiin päätöksentekoprosesseihin niin, että he pystyvät vaikuttamaan. Uskon, että nuoret haluavat osallistua, mikäli sillä on aitoa vaikutusta. Olen omassa työssäni huomannut, että parhaat ratkaisut syntyvät silloin, kun otetaan huomioon kaikenikäisten kokemus, osaaminen ja innostus, toinen toisiamme kunnioittaen.
(YLEn Suomalaisten pelot ja haaveet -tutkimuksen toteutti 29.3.–18.4.2022 välisenä aikana IROResearch ja kohderyhmänä oli yli 15-vuotiaat suomalaiset (pl. Ahvenanmaa). Tutkimukseen vastasi 2033 henkilöä.)
Kooste Ylen suomalaisten pelot ja haaveet tutkimuksesta
Tiivistelmä Sitran raportista Vastuullisuuden tulevaisuus
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran 6.8.2022 kolumnina Uudenkaupungin Sanomissa