| |
Anne-Mari Virolainen
kansanedustaja, kauppatieteiden maisteri
3.5.2010
SUOMEN TULEVAISUUDEN SUUNTA
Puolentoista vuoden talouspudotuksen jälkeen orastavaa kasvua on näkyvissä, mutta kasvusuunta ei ole itsestäänselvyys. Meidän on tehtävä hartiavoimin töitä julkisen talouden tasapainon eteen ja jatkuvalle velanotolle on saatava piste, jottei Suomi joudu hallitsemattomaan velkakierteeseen. Me kokoomuslaiset kannamme vastuumme siitä, että Suomi on hyvinvointiyhteiskunta taloustaantuman jälkeenkin ja laadukas koulutus ja terveydenhuolto sosiaalipalveluineen varmistetaan.
Tällä hallituskaudella tehdyt päätökset ostovoimaa parantavista veronkevennyksistä, menoleikkausten välttämisistä ja palvelutason ylläpitämisestä ovat olleet oikeita. Teollisuuden rakennemuutos tuo meille suuria haasteita, sillä poistuneet työpaikat eivät palaa samoille toimialoille. Työurien pidentäminen ja yrittäjyyden toimintaedellytysten vahvistaminen onkin aivan keskeistä, kun haemme uutta kasvua ja kasvun aloja vaikka uusiutuvan energian ja ympäristöteknologian alalta. Tuottavuutta on mahdollista lisätä pidentämällä työuria niin alku- kuin loppupäästä. Muun muassa opiskelijavalintoja kehittämällä ja jatko-opintoihin pääsyä helpottamalla vähennämme välivuosia ja saamme nuoret nopeammin työelämään.
> Lue lisää |
| |
Juhani Nummentalo
Salon kaupunginhallituksen pj.
19.4.2010
POTILAALLE LISÄÄ VASTUUTA - MISSÄ ON VALTA?
Nykysuomalainen on entistä koulutetumpi ja itsellisempi. Jos vertaamme vaikkapa liikuntavammaisia tai reumapotilaita nyt 2010-luvulla ja 1960-luvulla, erot ovat valtavat. Vielä puoli vuosisataa sitten moni liikuntavammainen eli laitoksessa tai melkein vankina omassa kodissaan. Liikkumisen apuvälineet olivat huonosti suunniteltuja eikä tarjolla ollut montaakaan invataksia koko maassa. Reumapotilaiden arki oli taistelua raskaiden lääkehoitojen, kipujen ja jatkuvien leikkausten kanssa. Monelta katosi liikuntakyky ja sitä myötä vapaus ja ammatti jo nuorella iällä.
> Lue lisää
|
| |
|